Lippukunta

Kuusiston Linnanyrjänät on kaarinalainen vuonna 1964 perustettu perinteikäs meripartiolippukunta, jonka jäsenmäärä on noin 180. Tarjoamme laadukasta ja monipuolista meripartiotoimintaa Kaarinassa kaiken ikäisille pojille ja tytöille. Toimintamme sisältää purjehdusten lisäksi leirejä, vaelluksia, tutustumiskäyntejä, retkeilyä sekä ryhmien viikoittaisia kokoontumisia, joissa harjoitellaan partiotaitoja, joita tarvitaan sekä merellä että maalla toimiessa.

Lippukunta on partion paikallisyhdistys. Samassa kaupungissa voi olla useita eri lippukuntia. Jokainen lippukunta kuuluu johonkin partiopiiriin sekä keskusjärjestö Suomen partiolaisiin. Kuusiston Linnanyrjänät kuuluu Lounais-Suomen Partiopiiriin.

Lippukunnan toiminnasta vastaavat lippukunnanjohtaja, ohjelmajohtaja ja pestijohtaja. Lippukunnan avainhenkilöiden yhteystiedot löytyvät täältä. Ryhmien johtajina toimivat pääosin samoaja- ja vaeltajaikäiset ja heidän tukenaan aikuiset. 

Mukaan partioon!

Lisätietoja partiosta saa lippukunnanjohtajalta ja ohjeet lippukunnan jäseneksi hakemiseen löytyvät Mukaan Partioon -sivulta.