KLY:n historiaa

Lippukunnan perustaminen

Kaarinan seurakuntaan perustettiin partiopoikalippukunta Kaarinan Ristiritarit vuonna 1950. Seurakunnan laajuudesta johtuen lippukunta muodostui eri alueilla perustetuista osastoista. Toiminta alkoi Nummenmäellä laajeten samana vuonna Littoisiin. Vuonna 1951 perustettiin Rantakulman osasto ja vuonna 1954 Kuusiston osasto.

Kymmenessä vuodessa lippukunta kasvoi ja osastot itsenäistyivät niin, että toiminnan kannalta katsottiin edulliseksi jakaa lippukunta osiin. Ensin Littoisten osastosta muodostui Mustavuoren Sissit ja vuoden 1964 alusta aloitti Kuusiston ja Rantakulman osastoista perustettu Kuusiston Linnanyrjänät. Lippukuntamme perustava kokous pidettiin Papinholmassa 11.12.1963. Kokouksessa päätettiin lippukunnan perustamisesta ja nimestä, sekä valittiin lippukunnanjohtaja ja sihteeri.

Nimiehdotuksina olivat: Rantayrjänät, Ragwaldin kilta, Rantakuusiston Linnanrengit ja Kuusiston Linnanrengit.

Näitä nimi ehdotuksia yhdistellen silloinen Kaarinan Kirkkoherra rovasti Väinö Marjanen ehdotti nimeksi Kuusiston Linnanyrjänät, jonka kokous yksimielisesti hyväksyi. Lippukunnanjohtajaksi valittiin Jouko Sorje ja sihteeriksi Antero Hollmén. Virallisesti lippukunta merkittiin Suomen Partiopoikajärjestön rekisteriin vuoden 1964 alusta.

Meripartio Kaarinassa

Heti alusta oli selvää, että Kuusiston Linnanyrjänistä tulee meripartiolippukunta. Merellinen sijainti, silloisten partio johtajien merelliset harrastukset ja ammatit tukivat meripartiointia.

Veneen hankintaa alettiin puuhata heti perustamisen jälkeen, ja keväällä 1965 asioista tuli totta. Lippukunnalle hankittiin Meriläis-tyyppinen moottorivene Ragvad.

m/s Ragvald

Keväällä 1965 lippukunnalle hankittiin moottorivene Turun Vähä-Heikkilästä. Veneen nimeksi tuli Ragvald.
M/S Ragvald on vuonna 1961 rakennettu limisaumainen 9,4 m pitkä ja 2,6 m leveä Meriläis-mallinen puinen moottorivene. Myöhemmin Ragvald sai lasikuidutuksen runkoonsa. Ragvald palveli Linnanyrjäniä 20 vuoden ajan tarjoten monia jännittäviä ja huimia seikkailuja Turunmaan saaristossa.

Vuonna 1984 Ragvald jäi kuitenkin Papinholman rannalle katselemaan Birdie 32 -mallisen purjeveneen s/y Santa Katarinan sulavia liikkeitä.

 

Vuonna 1984 hankittiin lippukunnalle Birdie 32 -tyyppinen purjevene, Santa Katarina.

s/y Santa Katarina I

Birdie 32 -mallinen purjevene S/y Santa Katarina tai Kati, Santis oli lippukuntamme kesäisen toiminnan perusta vuosien 1985-2000 aikana. Aluksella tehtiin koko kesäkauden ajan viikonloppupurjehduksia ja välillä hieman pidempiäkin purjehduksia.

Santa Katarinan kotisatama oli Papinholmassa Kaarinassa, mutta suurimman osan kesää aluksen satama oli Heinänokassa, joka sijaitsee Satavassa, Turussa. Heinänokasta pääsee nopeasti Airiston aalloille. Heinänokka on myös monen muun partioaluksen kotisatama.

Sopivilla myötätuulilla aluksemme keulaan nousi komea, kuvassakin näkyvä Nasse-Setä spinaakkeri. Spinaakkerissa luki ”Nasse-setäkin käyttää pelastusliivejä”.

Purjeen sponsoroi aikoinaan Oy Alko Ab. Nasse-setä liittyi tuolloiseen pelastusliivikampanjaan. Nasse-setä tavaramerkin omistaja, Vesa-Matti Loiri antoi oikeuden Kuusiston Linnanyrjänille käyttää Nasse-Setä -hahmoa spinaakkerissamme.

 

Innostus purjehtimiseen jatkui vahvana läpi tyventen ja myrskyjen. Vuonna 2001 Birdie 32 vaihtui, pitkän valmistelun jälkeen, Sun Fizz 40 -tyyppiseen purjeveneeseen. Suuremman koulutusaluksen lisäksi lippukunnan kalustoon kuuluu mm. Scout-jolla, optimistijolla, jääkelkka ja purjelauta.

 

Lippukunnanjohtajat

Vuodesta Vuoteen Nimi
1964 xxxx Jouko Sorje
xxxx xxxx Aappo Toivanen
xxxx xxxx Heikki Suominen
xxxx xxxx Jussi Mertsola
xxxx syksyyn 1989 Tuukka Alhonen
syksystä 1989 syksyyn 1991 Juha ”Laku” Laine
syksystä 1991 syksyyn 1992 Erkki ”Eki” Nurminen
syksystä 1992 kevääseen 1994 Robert ”Robi” Stolbe
keväästä 1994 2002 Tomi ”Kurkku” Kurkilahti
2003 2004 Jere Suominen
2005 xxxx Aleksi Rantanen
xxxx 2010 Petri Lehtinen
2010 -nykyhetki Jerena Butterlin