Partiolaisten vanhemmille

Lasten vanhemmille

Tämä osio sivuista on suunnattu ensisijaisesti lasten vanhemmille. Tarjolla on pieni tuhti paketti partiosta ja lippukunnasta Kuusiston Linnanyrjänät. Osa asioista on varmasti tuttua, mutta jokaiselle tulee varmasti joku asia ensimmäistä kertaa vastaan.

Mitä partio on?

Partio on Suomen suurin nuorisojärjestö, jossa on jäseniä n. 80 000. Partio ”koostuu” osista, joita kutsutaan lippukunniksi. Lippukunnat puolestaan kuuluvat partiopiirehin. Me kuulumme Varsinais-Suomen Partiopiiriin. Piirejä on tällä hetkellä Suomessa 18 ja ne muodostavat yhdessä Suomen Partiolaiset.

Tärkein yksikkö on siis lippukunta. Lippukunnassa toiminta jakautuu ikäkausiin. Nuorimmat ovat 7-10 vuotiaita ja heitä kutsutaan sudenpennuiksi. He toimivat laumoissa, joiden koko on n. 15 henkeä. Sudenpentuiän jälkeen siirrytään 2-3 vuodeksi seikkailija joukkueeseen. Seikkailija ikäkauden päättymisen jälkeen siirrytään tarpoja-ikäkauteen noin. 12.vuotiaana. Tarpoja-ryhmässä toimitaan noin kaksi vuotta, jonka jälkeen halukkaat ovat valmiita käymään ryhmänohjaaja koulutuksen ja tämän käytyään valmiita johtamaan seikkailija tai tarpoja-ryhmää. Tarpoja-ikäkauden jälkeen siirrytään Samoajiin noin 14/15.vuotiaana. Samoajat toimivat pääsääntöisesti ryhmänohjaajina, mutta osa jatkaa edelleen ikäkausi toimintaa samoaja-ryhmissä tekemällä oman ikäkauden aktiviteettejä.Samoaja ikäkauden
päätyttyä siirrytään vaeltaja-ikäkauteen täysi-ikäisenä ja vaeltajaikäkausi jatkuu aina 22.vuotiaaksi asti. Kaikki yli 22.vuotiaat ovat partiossa virallisesti aikuisia ja aikuisia tukia ryhmille.

Sudenpentulaumojen vetäjät ovat pääasiassa aikuisia, kun taas seikkailija ja tarpoja-johtajat ovat vertaisjohtajia eli iältään vain muutaman vuoden vanhempia kuin vetämänsä ryhmän jäsenet. Nuorien ryhmänjohtajien tukena on kuitenkin aina aikuinen tuki, joka vastaa ryhmän toiminnasta.

Lisää tietoa partiosta löytyy mm. Lounais-Suomen Partiopiirin sivuilta ja Suomen Partiolaisten sivuilta.

Leirit

Leireistä tiedotetaan erillisellä leiritiedotteella sähköpostitse sekä lippukunnan nettisivuilla ja ilmoittautuminen tapahtuu siinä olevien ohjeiden mukaisesti. Yleensä leiritiedotteesta palautetaan osa takaisin johtajalle. Www-sivuilla olevasta tapahtumakalenterista kannattaa myös katsoa tulevia tapahtumia.

Mitä mukaan leirille?

Leirikirjeessä on ilmoittautumisohjeiden lisäksi myös leirikohtainen varusteluettelo, mutta perustarvikkeet ovat aina samat. Mukaan tarvitaan vaatteet ja vaihtovaatteet sekä sadevaatteet. Puukko, taskulamppu ja ruokailuvälineet ovat myös vakiotarvikkeita. Yöpymistä varten tarvitaan makuualusta ja makuupussi. Ihan parin euron alustaa ei kannata ostaa, sillä ne ovat yleensä niin ohkaisia, että syksyllä kylmä maa hohkaa läpi. Sama koskee myös makuupussia. Halvoilla tavaratalopusseilla pärjää sisätiloissa, mutta ei välttämättä teltassa. Makuupussia ostaessa kannattaa katsoa, että se on vähintään ns. kolme vuodenajan pussi. Niistä löytyy myös lämpötilaluokitukset, joissa kyseisen pussin kanssa on vielä mukava nukkua ja extreme-lämpötila, joka tarkoittaa, että siinä vielä pärjää.

Tavarat tulee pakata joko rinkkaan tai isoon kassiin. Ei moneen pieneen kassiin tai pussiin, sillä silloin tavarat ovat vain joka puolella leviänä (ja hukassa) ja niiden kuljettaminen on hankalaa. Sudenpennnut pärjäävät lippukunnan syysretkillä vielä hyvin kassilla, mutta muilla rinkka olisi hyvä jo olla olemassa. Se on tarpeen myös sudenpennuilla heidän osallistuessaan Piirileirille tai Tammileirille (partiopiirin järjestämä iso leiri). Leirien päätyttyä johtajien käsiin jää uskomaton määrä vaatteita ja muita tavaroita, joita ketään ei ole ikinä edes nähnyt eikä ne kuulu kenellekään. Nimikoikaa tavarat! syksyn alussa, joulujuhlassa ja kevään marssiharjoituksissa löytötavarat ovat esillä, jos jotakin on mennyt hukkaan.

Kustannukset

Partio on suhteellisen edullinen harrastus verrattuna elämyksiin mitä se kuitenkin tarjoaa. Pakollisia kustannuksia on vain jäsenmaksu, joka on noin 50 euroa vuodessa. Tähän hintaa sisältyy myös partiovakuutus. Muita ”pakollisia” kustannuksia ovat partiopaita (kts. Puku ja merkit) sekä leiri- ja purjehdusmaksut.

Hintoja

Lippukunta on perinteisesti järjestänyt vuosittain syysretken, joka on viikonlopun mittainen. Syysretken hinta on ollut yleensä 25  (pe-su). Leiri maksetaan käteisellä paikan päällä. Lisäksi vuoden muista leireistä riippuen on myös järjestetty kesäleirejä. Kesäleirien hinta riippuu leirin pituudesta ja muista kustannuksista. Purjehdusten kustannukset koostuvat purjehdusmaksusta, jolla katetaan osa veneen vuotuisista kuluista ja ruokarahasta, jolla saadaan masu täyteen sapuskaa ja maksetaan mahdollisia satamamaksuja. Viikonloppupurjehduksen kustannus on n. 20 euroa ja iltapurjehdus kustantaa 2 euroa. Poislukien pidemmät matkapurjehdukset purjehdukset maksetaan käteisellä suoraan kipparille.

Partiopiirien ja Suomen Partiolaisten leirit ovat keskimäärin hieman kalliimmat kuin lippukunnan leirit. Näille leireille ilmoittaudutaan erikseen ja leirimaksu maksetaan lippukunnan tilille, josta ne kootusti tilitetään eteenpäin.

Peruutukset

Ilmoittautumiset ovat sitovia. Jos ilmoittaudut retkelle, leirille tai muuhun tilaisuuteen, niin se tarkoittaa osallistumismaksun maksamista huolimatta tuleeko paikalle vai ei. Tilaisuuksissa on kuitenkin olemassa aika, jota ennen voi vielä peruuttaa osallistumisensa. Jos sairastuu eikä sen johdosta voi osallistua, niin se on hyväksyttävä syy, mikäli toimittaa siitä lääkärintodistuksen. Muita ”hyväksyttäviä” syitä ovat lähiomaisen kuolema tai vakava sairastuminen tai onnettomuus.

Peruutusehdot ovat melko tiukat, mutta jokainen varmasti ymmärtää, että hankinnat tapahtumaa varten täytyy tehdä ajoissa, joten kustannukset syntyvät ennen varsinaista tapahtumaa. Lippukunnalla ei ikävä kyllä ole varaa kustantaa turhia kuluja, vaan pyrimme pitämään tapahtumiemme hinnat alhaisena. Vieläkin tärkeämpää on huomioida peruutusohjeet Suomen Partiolaisten ja partiopiirin tapahtumissa, sillä lippukunta joutuu maksamaan ne joka tapauksessa, huolimatta siitä onko lippukunta saanut rahoja. Kun tilaisuudet ovat kuitenkin melko kalliita, niin se on pois meiltä kaikilta.

Muut hankinnat

Muita hankintoja ovat purjehduksilla ja leireillä tarvittavat tarvikkeet, joista tarkemmin Leirit ja Purjehdukset linkkien takaa. Hankinnoissa kannattaa käyttää järkeä ja se isoveljen kummin kaiman vanha rinkka on aivan oivallinen ensimmäisille retkille ja  leireille. Vaatetuksessa kannattaa muistaa, että leireillä vaatteilla on taipumus likaantua ja ehkä vähän revetäkin, joten niille ei kannata ottaa mukaan viimeisintä huutoa olevaa ultrahienoa goretexasua, vaan ihan tavallisella  kaiken sään kestävällä vaatetuksella pärjää.

Vanhoja tarpeettomia tarvikkeita kannattaa kierrättää ja kaupata edelleen.

 

Yhteydenotot

Kun tulee tarve ottaa yhteyttä ihan missä asiassa tahansa, niin parhaiten meitä tavoittaa puhelimitse, mutta myös sähköpostia luemme. On kuitenkin muitettava, että emme tee tätä työksemme, joten aina ei saa heti oikeata henkilö kiinni. Yhteystietomme löydät yhteystietosivulta.

Kehen ottaa yhteyttä?

Lippukunnanjohtaja on aina oikea henkilö, sillä hän johtaa lippukuntaa  ja on tietoinen lähes kaikista ajankohtaisista asioista. On kuitenkin mahdollista, että hän ei osaa antaa heti suoraa vastausta kysymykseen, mutta hän kuitenkin osaa kertoa, ketä on oikea henkilö.

Jos asia koskee sudenpentutoimintaa, niin yhteyttä kannattaa ottaa suoraan omaan laumanjohtajaan  ja vastaavasti, jos asia koskee seikkailijoita tai tarpojia kannattaa ottaa yhteyttä omaan ryhmänjohtajaan. Veneasioissa auttaa venevastaava, mutta myös muihin kippareihin voi ottaa yhteyttä tarvittaessa. Kippari onkin oikea henkilö, kun on kyse jostain tietystä purjehduksesta.

Vanhempien apurinki – vanhempainneuvosto

Vanhempien apuringin tuki on lippukunnalle oleellinen ja arvokas asia. Nimensä mukaisesti apuringin toiminan tarkoituksena on auttaa lippukuntaa erilaisissa asioissa aina esimerkiksi venetalkoissa auttamisesta ruuanlaittoon. Vanhempien apurinki voi myös auttaa lippukuntaa taloudellisesti suhteidensa avulla esimerkiksi venetarvike hankinnoissa, tai varainkeruulla lippukunnan hyväksi esim. talkoilla.

Mitä kuuluminen vanhempien apurinkiin tarkoittaa?
He ovat tarjoamassa auttavan kätensä lippukunnalle, silloin kun meiltä on omat resurssit vähissä. Usein heitä näkee joulujuhlissa keittämässä puuroa tai leireillä auttamassa keittiössä. Kevätparaatin jälkeen he yleensä ilahduttavat marssivaa väkeä jäätelöllä tms.
Kuuluminen apurinkiin on vapaaehtoista kuten myös toiminen siinä. Se ei tarkoita, että tulee ottaa osaa jokaiseen tapahtumaan vaan työtä tehdään omien mahdollisuuksien mukaan. Luonnollisesti mitä enemmän mukana on henkilöitä, sitä mukavampaa toiminta on kaikille.
Toimintaan pääsee mukaan ottamalla yhteyttä apuringin yhteyshenkilöön. (kts. yhteystiedot) tai lippukunnanjohtajaan.
Älä epäröi hetkeäkään liittyä mukaan apuringin toimintaan.