Kuusiston Linnanyrjänät tiedottaa 13.5.

Suomen Partiolaiset julkaisi viime viikolla (6.5.2020) ohjeistuksen kesän partiotoiminnasta.

Suomen Partiolaisten ohjeistus:

  • Aiemmin tiedotetun mukaisesti, kasvokkain tapahtuvaa ryhmä- ja viikkotoimintaa ei toteuteta enää koloilla kevään aikana.
  • Korkeintaan 10 hengen partiotapahtumia voidaan järjestää 14.5. alkaen. Tapahtumia voivat olla esimerkiksi johtajistojen kokoukset, ryhmien kauden päätöskokoontumiset sekä leiripaikka- ja venetalkoot.
  • Korkeintaan 50 hengen partiotapahtumia voi järjestää 1.6. alkaen huomioiden hygienia- ja turvallisuusohjeet tarkasti. Tapahtumia voivat olla esimerkiksi hallintoon liittyvät kokoukset, päiväretket, purjehdukset ja yön yli kestävät retket ja leirit.
  • Ulkomaille suuntautuvia partiomatkoja ja -purjehduksia ei toistaiseksi tehdä.
  • 23.4. tiedotetun mukaisesti yli 500 hengen partioleirejä ei järjestetä kesällä 2020. 50-500 hengen partiotapahtumia ei järjestetä toistaiseksi.
  • Yllä olevat ohjeistukset koskevat myös partiopiirien ja keskusjärjestön tapahtumia, koulutuksia ja kokouksia.
  • Ohjeistukset ovat voimassa toistaiseksi. Suomen Partiolaiset seuraa tilannetta sekä valtioneuvoston, AVI:n ja muiden viranomaisten linjauksia ja muuttaa tarvittaessa omia ohjeistuksiaan.

Etäpartiotoiminta lippukunnan osalta

Etäpartiotoiminnan osalta siirrymme kesälomalle 31.5. mennessä.

Kesän tapahtumat lippukunnan osalta

Peruuntuneista suurleireistä huolimatta emme järjestä kesällä lippukunnan yhteistä kesäleiriä emmekä toistaiseksi järjestä muita pienempiä retkiä.

Kesän purjehdukset

Koulutusaluksemme s/y Santa Katarina on jo laskettu veteen ja purjehduskausi aloitetaan kesäkuun alussa. Sudenpentu- ja seikkailijaikäiset voivat osallistua iltapurjehdukselle ja tarpojaikäiset päiväpurjehdukselle oman ryhmänjohtajan ilmoittamana ajankohtana.

Iltapurjehduksilla ei syödä iltapalaa ja ne ovat maksuttomia. Päiväpurjehduksista veloitetaan purjehdusmaksu normaalisti. Purjehduksilla noudatetaan tarkkaa hygieniaa, mutta tilat veneessä ovat ahtaat eikä lähikontakteja pystytä välttämään. Purjehduksille ei voi osallistua sairaana. Riskiryhmään kuuluvan henkilön osallistumisen purjehdukselle arvioi osallistuja itse tai osallistujan huoltaja. Konsultoi tarvittaessa hoitavaa lääkäriä.

Kesän myöhemmistä purjehduksista ja matkapurjehduksista informoidaan vielä erikseen.

Kaikkiin tähän tilanteeseen liittyviin kyselyihin vastaa lippukunnanjohtaja:
Julia Henriksson, lpkj@kly.fi, 044 344 7544

Suomen Partiolaisten tiedotteen voi lukea täältä:
https://www.partio.fi/ajankohtaista/kasvokkain-tapahtuva-partiotoiminta-voi-kaynnistya-vahitellen-ohjeet-kesan-partiotoimintaan/

Aikaisemmat tiedotteemme aiheesta voi lukea täältä:
https://www.kly.fi/2020/03/31/kuusiston-linnanyrjanat-tiedottaa-31-3/
http://www.kly.fi/2020/03/20/kuusiston-linnanyrjanat-tiedottaa-20-3/
http://www.kly.fi/2020/03/12/kuusiston-linnanyrjanat-tiedottaa-12-3/